Hahmogalleria

Hahmogalleriassa on niiden HaKelaisten kuvia, jotka ovat tahtoneet luoda itselleen jonkinlaisen hahmon johon eläytyä. 

Huom! Hahmoa (tai edes asua) ei tarvita osallistuaksesi HaKen  toimintaan.
________________________________________________________________________________


Einar Finngeirr Norrmannsson
syntyi siellä missä yöllä sataa lunta ja revot taivaalla tanssivat ja päivällä kukat kukkivat ja karhutkin heräävät. Nuorena miehenä metsästäessä kuoleva karhu kaatui päälle, eikä elo pohjolan perukoilla enää onnistunut. Eri retkueiden mukana käsityötaidoillaan elellen kulkeutui kohti lämpimämpiä ilmoja kunnes meren reunan saavutti. 
___________________________________________________________________________________

Lady Bertranda de Fois.
Ylhäisönainen 1300-luvun Ranskasta.
_________________________________________________________




Metsäkartanon Talvikki Antonintytär.
Hoitaa syrjäistä Metsäkartanoa tiukalla otteella puolison resutessa kaukomailla vuodesta toiseen vain harvoin kotitantereella poiketen. Kartanon syrjäisyydestä johtuen Talvikki näyttäytyy "sivistyksen" parissa melko harvoin, mutta seuraa tapahtumia kulkijoiden kertomien kuulumisten kautta. Monitaitoinen ja topakka naiseläjä tämä Talvikki.
_____________________________________________________________________________







Emäntä Magna Eerikintytär,
völva (eli erään sortin noita akka) vaikka piteleekin matalampaa profiilia nykyään.
Rantautui mutkien kautta Suomenniemelle 900-luvun lopussa ja löysi miehen Ivanista ja kahden rasavillin ipanan äiti.
Pahansisuinen akka vaikka käyttäytyykin sivistyneesti seurassa.
Pitelee käsissään HaKen kruunua demokraattisella itsevaltiudella, eli lähinnä kuuntelee mitä muut puhuu ja tekee lopullisia päätöksiä pitämällä jalat maassa.
______________________________________________________________________




Perpetua Ivanintytär.
Lyhyesti Tuua.
Nyt nelivuotias rasavilli, lieneekö tullut äitiinsä?
Elelee 900-luvun lopun Suomessa.
__________________________________________________________________





Tiera Ivaninpoika
Tahtoo olla jonain päivänä ritari, toimii sillä välin sepän kisällinä.
HaKen virallinen kilvenkantaja.
Elelee 900-luvun lopun Suomessa.
________________________________________________________________




Mestari Ivan Ivanovits
Rantautunut idästä Suomenniemen puolelle 900-luvun lopulla.
Keskittyy enemmän hortoilemaan metsässä kuin sotimaan naapureiden kanssa.
Hortan Killan mestari.

_________________________________________________________________



Björn Smiörson
Viikinkiseppä
____________________________________________________________





Kaisa Kaukontytär

Kaisa elää 1560-luvulla jolloin hallitsijana on Kustaa Vaasa, Venäjällä Iivana Julma.
Kaisa asui nuoruusvuotensa Viipurissa jossa hänen isänsä toimi parturina sekä  parantajana   kun lääkäriä ei kaupungissa ollut. Isänsä avustajana Kaisa hoiti sairaita Maria Magdaleenan hospitaalissa. Kaisa oppi dominikaanimunkeilta  lääkitsemään yrteillä joita munkit kasvattivat luostarin puutarhassa.

Levottomat ajat alkoivat, taudit levisivät ja kun Kaisa kuuli eräältä laivuri Bondelta joka toi kalaa luostariin että Kvarnbyssä Rytingin talon isäntä tarvitsi emäntäpiikaa, Kaisa päätti lähteä sinne. Rytingin talo oli yksi suurimpia taloja Vehkalahden Myllykylässä,  siellä yöpyi monia matkalaisia menossa tai tulossa kirkolle ja kaupoille. Kaisasta tuli taloon ahkera ja tarmokas taloudenpitäjä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukalenteri 2021

Kutsu videoiden tekoon

KESKIAIKAPÄIVÄ 21.5